14.5.1993

Pirkkalan kihlakunnanoikeuden päätös 20.12.1991

Kihlakunnanoikeus on Nokian nimismiespiirin tutkinnanjohtajan rikoskomisario Ilkka Laasasen esitutkintalain 28 §:n nojalla tekemästä pyynnöstä todistajan velvoittamiseksi ilmoittamaan tiedossaan olevan syyllisyyden selvittämiseksi tärkeän seikan katsonut selvitetyksi, että Nokian sosiaalivirastoon oli ilmeisesti kesäkuussa 1991 joku puhelimitse tehnyt ilmoituksen siitä, että A oli "pahoinpidellyt alaikäistä poikaansa ruumiillisesti ja henkisesti sekä käyttänyt tätä seksuaalisesti hyväksi jo useamman vuoden ajan".

Ilmoituksen johdosta A ja hänen vaimonsa oli kutsuttu kuultaviksi sosiaalivirastoon. Sosiaaliviranomaiset olivat suorittaneet kotikäynnin A:n luona ja kuulleet poikaa sekä sittemmin ilmoittaneet, ettei tilanne toistaiseksi aiheuttanut toimenpiteitä.

A ja hänen vaimonsa olivat kerrotun johdosta tehneet Nokian nimismiespiiriin rikosilmoituksen, jossa he olivat pyytäneet selvitettäväksi, kuka ilmoituksen sosiaalivirastoon oli tehnyt, ja saattamaan tämän syytteeseen mahdollisesta kunnianloukkauksesta.

Sosiaaliviraston osastopäällikkö B oli häntä todistajana esitutkinnassa kuultaessa kertonut, että hän tiesi, kuka ilmoituksen oli tehnyt. B oli kuitenkin kieltäytynyt ilmaisemasta ilmoittajan henkilöllisyyttä katsoen, että hän oli tässä suhteessa virkansa vuoksi vaitiolovelvollinen.

Kihlakunnanoikeus on todennut, että poliisiasetuksen 2 §:n 2 momentissa säädettiin, että poliisilla oli oikeus saada viranomaisilta lausuntoja ja tietoja, joita poliisi toiminnassaan tarvitsi, jos toisin ei erikseen ollut säädetty. Lastensuojelulain 40 §:n 2 momentin mukaan kuka tahansa voi tehdä sosiaalilautakunnalle ilmoituksen ilmeisestä lastensuojelun tarpeessa olevasta lapsesta.

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 23 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan todistaa ei saanut "virkamies tahi julkista tehtävää tai asiaa toimittamaan valittu tai määrätty siitä, mitä hänen tässä toimessaan on salassa pidettävä". Tätä oli noudatettava myös esitutkinnassa. Tuon salassapitovelvollisuuden asiallinen sisältö määräytyi erityissäännösten perusteella.

Rikoslain 40 luvun 5 §:ssä säädettiin rangaistus siitä, jos virkamies tahallaan oikeudettomasti paljasti sellaisen tiedon, joka yleisten asiakirjain julkisuudesta annettujen säännösten mukaan oli salassa pidettävä, tai muun sellaisen palvelussuhteessaan tietoonsa saaman seikan, jota lain tai asetuksen nimenomaisen säännöksen tai viranomaisen lain nojalla erikseen antaman määräyksen mukaan ei saanut ilmaista. Tämä säännös ei ratkaissut todistajan salassapitovelvollisuuden aineellista sisältöä. Siten jäi yksittäistapauksittain ratkaistavaksi se, milloin seikka oli pidettävä salassa.

Sosiaalihuoltolain 40 §:n 3 momentin mukaan sosiaalihuollon asiakkaalla oli oikeus saada tieto sellaisesta sosiaalihuollon viranhaltijan ja sosiaalilautakunnan hallussa olevasta asiakirjasta ja muusta aineistosta, jolla oli merkitystä häntä koskevassa asiassa. Saman lain 57 §:n 1 momentissa säädettiin salassapitovelvollisuudesta muun muassa, että sosiaaliviranomainen ei saanut ilman asianomaisen henkilön lupaa ilmaista yksityistä tai perheen salaisuutta, josta hän asemansa tai tehtävänsä perusteella oli saanut tietää. Lain 57 §:n 2 momentissa lausuttiin, ettei sanottu estänyt asian ilmaisemista sille, jolla viran puolesta oli oikeus saada asiasta tieto.

Kihlakunnanoikeus on todennut, että mainitut säännökset olivat tulkinnanvaraisia. Lastensuojelun päämäärät ja tavoitteet saattoivat edellyttää, että ilmoittajan henkilöllisyys oli sellainen seikka, joka tuli pitää salassa. Yleisten asiakirjain julkisuudesta annetun lain 9 §:n mukaan salassa oli pidettävä sellainen asia tai asiakirja, josta niin oli lailla säädetty. Edelleen sen mukaan asetuksella voitiin asia tai asiakirja säätää salassa pidettäväksi muun muassa, jos sitä vaati yksityisen tärkeä henkilökohtainen etu huoltotoimen alalla.

Vaikka asiakirja ei ollut julkinen, oli viimeksi mainitun lain 19 §:n mukaan hakijalla, valittajalla sekä muulla, jonka etua, oikeutta tai velvollisuutta asia koski, oikeus saada tieto asiakirjasta, jos se voi tai oli voinut vaikuttaa asian käsittelyyn. Saman pykälän 2 momentin mukaan tieto asiakirjasta voitiin kuitenkin jättää antamatta, jos tiedon antaminen oli vastoin erittäin tärkeää yleistä tai yksityistä etua, eikä asiakirja kuulunut riita- tai rikosasian oikeudenkäyntiaineistoon.

Sosiaalihallitus oli eräässä lausunnossaan katsonut, että yleisten asiakirjain julkisuudesta annetun lain 19 §:n 2 momentin säännös huomioon ottaen voitiin erittäin tärkeän yksityisen edun katsoa vaativan myös asianosaisen tiedon saannin rajoittamista asiassa, jossa oli ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Sosiaalihallituksen mukaan lastensuojelulain 40 §:n säännöksen tarkoituksena oli mahdollisimman laajasti turvata se, että sosiaalihuollon viranomaiset saivat mahdollisimman monissa tapauksissa tiedon tilanteista, joissa sosiaaliviranomaisten apu ja tuki tai muut lastensuojelulliset toimenpiteet olivat tarpeellisia. Yksityisen henkilön tehdessä sosiaalilautakunnalle lastensuojeluilmoituksen hänen tuli sosiaalihallituksen käsityksen mukaan voida luottaa siihen, ettei hänen nimeään ja henkilöllisyyttään ilmaistu edes asianosaisille.

Kihlakunnanoikeus on katsonut, että mainitut lastensuojelulain, sosiaalihuoltolain ja muiden lakien tai asetusten säännökset eivät ehdottomasti ja yksiselitteisesti kieltäneet todistajana kuultua ilmaisemasta ilmoittajan henkilöllisyyttä, joskin ne saattoivat monissa tapauksissa johtaa siihen. Sellaista tulkintaa, että kysymyksessä oleva kielto voisi olla tarkoitettu kattamaan kaikki tapaukset, ei voitu pitää oikeana. Myöskään sellaista lain tulkintaa ja soveltamista, joka ääritapauksissa antoi mahdollisuuden suoranaiseen tahalliseen kiusantekoon ja siten lain hyväksikäyttöön jopa rikollisessa tarkoituksessa, ei voitu pitää oikeana.

Kysymyksen ratkaisemisen täytyi perustua jokaisessa tapauksessa erikseen suoritettavaan harkintaan ja kannanottoon. Tässä tapauksessa oli käynyt ilmi, että ilmoitus ja siitä aiheutuneet sosiaaliviranomaisen tutkimukset eivät olleet toistaiseksi johtaneet mihinkään toimenpiteisiin. Mikään oikeuden tietoon tullut seikka ei viitannut siihen, että ilmoitukseen olisi ollut todellista aihetta. Tuomioistuin ei voinut perustaa ratkaisuaan siihen, että ilmoituksen kohteena ollutta henkilöä oli pidettävä johonkin menettelyyn syypäänä niin kauan kuin hänet oli todistettu syyttömäksi.

Kihlakunnanoikeus on katsonut ottaen huomioon kaikki oikeuden tietoon tulleet seikat ja erityisesti ilmoituksen kohteeksi joutuneen perheen ja lapsen oikeussuojan tarpeen, ettei kysymys ollut sellaisesta seikasta, jota virkamies todistajana ei saanut kertoa. Asiassa oli käynyt selville, että B:llä oli ilmeisesti tiedossaan seikka, joka oli tärkeä syyllisyyden selvittämiseksi.

Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus on esitutkintalain 28 §:n 1 momentin nojalla velvoittanut B:n, päätöksen saatua lainvoiman, esitutkinnassa ilmaisemaan, kuka oli tehnyt sosiaaliviranomaiselle kerrotun lastensuojeluilmoituksen. Edelleen kihlakunnanoikeus on katsonut, että tarkoitettu kuuleminen, kun kysymyksessä oli yhden yksilöidyn seikan ilmaiseminen ja kun asiassa voi ilmaantua aiheelliseksi toimittaa vielä muutakin tutkintaa, voi parhaiten tapahtua poliisiviranomaisen toimittamassa esitutkinnassa.

Vielä kihlakunnanoikeus on oikeudenkäynnin julkisuudesta annetun lain 9 §:n säännösten nojalla määrännyt, että asiassa esitetty oikeudenkäyntiaineisto sovellettuja lainkohtia ja tuomiolauselmaa lukuunottamatta oli pidettävä tarpeellisin osin salassa 20 vuoden ajan päätöksen antamisesta lukien.

Turun hovioikeuden päätös 22.9.1992

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi B oli valittamalla saattanut asian, on lausunut, että kihlakunnanoikeuden päätöksessä tarkoitetun ilmoituksen perusteella epäillyksi joutunut A oli ammatiltaan poliisi ja siten hänen ammattinsa vuoksi oli olemassa keskimääräistä suurempi mahdollisuus, että hänestä oli tehty esimerkiksi kosto- tai kiusantekotarkoituksessa perätön ilmoitus sosiaaliviranomaisille. Kun mikään oikeuden tiedossa ollut seikka ei osoittanut, että ilmoitukseen olisi ollut perusteltua aihetta, A:lle oli tässä tilanteessa sosiaaliviranomaisten A:n perheen mahdollisesta lisäseurannasta huolimatta annettava mahdollisuus rikosoikeudellisin toimin yrittää osoittaa hänestä Nokian sosiaalivirastoon tehty ilmoitus perättömäksi.

Näillä ja kihlakunnanoikeuden päätöksessä mainituilla perusteilla hovioikeus on jättänyt asian kihlakunnanoikeuden päätöksen varaan. Oikeudenkäynnin julkisuudesta annetun lain 1 §:n, 5 §:n 1 momentin 2 kohdan ja 9 §:n nojalla oikeudenkäyntiaineisto sovellettuja lainkohtia ja tuomiolauselmaa lukuunottamatta oli pidettävä salassa 20 vuotta hovioikeuden päätöksen antamisesta lukien.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 14.5.1993

Hovioikeuden päätöstä ei muuteta.

Oikeudenkäynnin julkisuudesta annetun lain 1 §:n, 5 §:n 1 momentin 2 kohdan ja 9 §:n nojalla oikeudenkäyntiaineisto Korkeimman oikeuden päätöstä lukuunottamatta on pidettävä salassa 20 vuotta Korkeimman oikeuden päätöksen antamisesta lukien.